Walk on Amazing

Marsiin saapumisestamme on nyt kulunut vuosi

Vuosi sitten, 7. maaliskuuta 2022, lanseerasimme korkin rajatonta potentiaalia ja luonnollista teknologiaa esittelevän kampanjamme Walk on Amazing.

Korkkilattialla käveleminen tuntuu erilaiselta. Kokemus on ainutlaatuinen, hiukan kuin toisesta maailmasta. Siksi kutsuimme entisen astronautin kävelemään Marsin pinnalla. Marsin, jonka pinnanmuodot olemme jäljentäneet korkkilattiaan.

Scott Kelly on neljän avaruuslennon veteraani. Hän otti osaa One Year Mission kokeeseen, jonka osallistujat viettivät kansainvälisellä avaruusasemalla yhtäjaksoisesti 340 vuorokautta, pisimmän ihmisen koskaan avaruudessa viettämän ajan. Kokeen tarkoit uksena oli tehdä valmistavaa työtä tulevia syvään avaruuteen ja Mars planeetalle suuntautuvia avaruuslentoja varten. Koe oli onnistunut, mutta siitä huolimatta Scott Kelly ei koskaan päässyt käymään Marsissa. Niinpä olemme kutsuneet hänet mukaan projektiim me ensimmäiseksi ihmiseksi kävelemään Marsin pinnalla.

 

Mars Rover 4k valokuvien sekä satelliittikuvien avulla jäljensimme Marsin pinnanmuotoja 600 neliömetrin suuruiselle alueelle yksi yhteen asteikolla.

 

Marsin pinta tulostettiin suuren varastorak ennuksen lattialle levitettyyn korkkimateriaaliin. Rakennuksen seinät vuorattiin myös kuvilla Marsin tasangoista, vuorista ja dyyneistä mikä syvensi vaikutelman todentuntua. Käy katsomassa kampanjan video kulissien takaa.

 

Sen jälkeen kutsuimme Scott Kellyn kävelemään ensimmäisenä ihmisenä tämän erityislaatuisen lattian pinnalla.

 

Tämä innovatiivinen idea saatiin toteutettua digipainotekniikan ja korkin ainutlaatuisten ominaisuuksien avulla. Digitaalista huipputekniikkaa käyttäen Marsin pinnanmuodot jäljentyivät korkille erittäin korkeatasoisesti, sekä värityksen että piirtojäljen osalta.

 

Mars-lattiamme on suunniteltu muistuttamaan meitä korkin yksilöllisistä ja terveellisistä ominaisuuksista. Korkkilattialla kävely on kulkemista kestävällä pohj alla, joka itsessään eristää ääntä ja lämpöä. Se on kuin kävelemistä raittiissa ilmassa, materiaalilla, joka saadaan korkkitammesta puuta itseään vahingoittamatta. Korkkilattia on materiaalina kevyt, äärimmäisen joustava, iskuja vaimentava ja allergiavapaa . Korkkilattialla käveleminen on uniikki

 

Kampanjamme lanseerattiin 16 maassa ympäri maailmaa. Portugalissa, USA:ssa, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa ja Islannissa, muutamia mainitaksemme.

 

Kampanjan esittelyvideo keräsi yli 20 miljoonaa näy ttökertaa ja sitä katsottiin yli kolme miljoonaa kertaa. Yli 270 julkaisua mainitsi kampanjan ja mars lattiamme tuli saataville asiakkaillemme ympäri maailman yli 2000 jälleenmyyjän ja heidän myymälöidensä kautta.

 

7. maaliskuuta 2022 näytimme maailmalle mikä kaikki on mahdollista kun huipputeknologia yhdistetään luonnon raakamateriaaliin, korkkiin.

 

Tänään, 7. maaliskuuta 2023, teemme töitä seuraavan sukupolven korkkilattian luomiseksi. Yksilöllistä ja edistyksellistä suunnittelua kestävän kehityksen pohjalta, mukavuutta ja suorituskykyä. Maanläheinen design, taivaalliset hyödyt.

 

Kutsumme sinut astumaan maailmaan, jossa mukavuus on omaa luokkaansa. Kutsumme sinut kulkemaan poikkeuksellisella pinnalla, kulkemaan korkkilattialla.

Valitse tuote vertailtavaksi

Valitse tuote vertailtavaksi